maanantai 24. maaliskuuta 2014

VAPPU ALATALON MOTIVAATIOKLINIKKA


Ajankohta la 28.6. klo 9-17
Paikkana koirakenttä Pirkkahallin lähellä, osoitteessa Ilmailukatu 9, Tampere.


Klinikkaan (8h) mahtuu 12 koirakkoa. Päivä alkaa luennolla. Sen jälkeen jokainen koira treenaa vuorollaan noin 20-30 minuuttia. Ohjaajien on hyödyllistä seurata koko seminaari mahdollisuuksien mukaan, sillä muiden harjoitustuokioita seuraamalla oppii monenlaisista koirista ja erilaisista motivointimenetelmistä. Kukin ohjaaja valitsee itse mitä haluaa treenata. Käytännön treenin ydinalueet ovat yleensä koiran ja ohjaajan välisessä yhteistyössä ja koiran näkökulmassa, joita työstetään joko lajitreenin tai leikkitreenin puitteissa. Hinta koirakolle n.40-50€.
Kouluttaja Vappu Alatalo on psykologi, työnohjaaja sekä koirien hyppy- ja motivointikouluttaja, jolla on omakohtaista näkemystä ja kokemusta vesikoirien kanssa touhuamisesta kahden espanjalaisen verran.  Lisätietoa koulutusperiaatteista ja kouluttajasta löytyy osoitteesta www.hyppyjumppa.com.
Motivaatioklinikka sopii kaikenlaisille koirille ikään, rotuun ja harrastukseen katsomatta.
Mukaan mahtuu koirakkojen lisäksi rajaton määrä kuunteluoppilaita eli myös ilman omaa koiraa kannattaa tulla mukaan oppimaan muiden esimerkeistä. Hinta kuunteluoppilaille 10€.

Sitovat ilmoittautumiset 1.5. mennessä: Jenni Kujala, jennilaakso83@gmail.com

Kerro viestissäsi haluako osallistua koiran kanssa vai kuunteluoppilaana. Koirapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti